Arvot, jotka ohjaavat koko yritystoimintaamme

Tyytyväiset asiakkaat

Toimintamme keskiössä on tyytyväinen asiakas. Vuonna 2016 toteutetun asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset näyttävät, että asiakkaat luottavat KotiSunin palveluun. Yli 94% asiakkaistamme suosittelisi meitä myös muille. (TNS Gallup – 2016)

Rehellisyys ja vastuullisuus

Meidät tunnetaan asiakkaidemme keskuudessa rehellisestä ja vastuullisesta tavasta toimia. Oli kyse sitten suunnittelukäynnistä, remontin toteuttamisesta, laskutuksesta tai jälkihuoltoon liittyvistä kysymyksistä, kannamme aina vastuumme.

Yhdessä tekemällä onnistumme

Onnistunut putkiremonttikokemus vaatii yhteen hiileen puhaltamista kaikilta eri osa-alueilta. Koulutetut työntekijämme työskentelevät aina sovittujen arvojen mukaisesti asiakkaan hyväksi. Viihtyvyyttä ja yhteenkuuluvuutta vahvistamme erilaisten työhyvinvointia tukevien virkistyspäivien muodossa.

Rohkeus uudistua

Alan suurimpana toimijana oleminen edellyttää työtapojen ja toimintatapojen jatkuvaa optimointia, asiakkailta oppimista sekä kykyä omaksua uutta. Meille rohkeus uudistua tarkoittaa parempaa putkiremonttikokemusta.


Voimme ylpeänä todeta olevamme alan suurin ja kokenein toimija Suomessa

Tarve käyttövesi-, lämpöverkko- ja viemärisaneeraukseen on tänä päivänä entistä ajankohtaisempaa valtaosalle Suomen pientaloista. Suurin osa suomalaisista pientaloista on rakennettu ennen 2000-lukua, jolloin putkistojen materiaalina on käytetty yleisimmin joko kuparia, valurautaa tai muuta metallia. Näille materiaaleille on tyypillistä tukkeutuminen, syöpyminen ja muu haurastuminen ajan myötä. Myös muoviputkilla toteutetuissa putkistoissa ja betoniviemäreissä on havaittu tänä päivänä ongelmia. Vakuutusyhtiöiden korvaussumma vesivahingoista on vuosittain jo yli 150 miljoonaa euroa.

Olemme erittäin vakuuttuneita toimintamme kyvystä vastata tähän tarpeeseen ja sen myötä myös tuleviin mahdollisuuksiin. Tavoitteemme on alusta asti tarjota omakotitaloasujalle laadukkaita putkiremontteja mahdollisimman vaivattomasti. Luotamme vahvasti siihen, että rehellinen ja asiakaslähtöinen ajattelutapa, vastuullisuus, yhdessä tekemisen voima sekä rohkeus uudistua ovat menestyksemme salaisuus ja kantavat meitä myös jatkossa. Uskomme myös, että panostamalla näihin arvoihin muutamme koko toimialaamme oikeaan suuntaan. Kokoluokkamme ansiosta olemme jo vuosia saaneet toimia esimerkkinä muille alan toimijoille ja voimmekin ylpeänä todeta olevamme alan suurin ja tunnetuin toimija Suomessa.

Viimeiset vuodet ovat tuoneet mukanaan myös monia muutoksia. Vuonna 2014 liityimme osaksi Panostaja Oyj -konsernia ja lokakuussa 2015 Pirkanmaan alueella toimiva Pirkanmaan LVI-tekniikka Oy siirtyi osaksi KotiSun Groupia. Olemme erittäin tyytyväisiä löydettyämme ammattitaitoiset ja luotettavat kumppanit, jotka jakavat yrityksemme arvomaailman. Uskomme vahvasti siihen, että yhteistyökumppaniemme kanssa voimme rakentaa edellytyksiä nykyisen toiminnan kehittämiseen ja tämän myötä tarjota asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisempaa taloteknistä osaamista.

Koko KotiSunin henkilöstön puolesta toivotamme teille hyviä päätöksiä ja huoletonta remonttikokemusta!

panostaja

luottoluokitus

luotettava-kumppani

suomen-vahvimmat

suomen-vahvimmat

Panostaja Oyj – suomalaisten pk-yritysten kehittäjä jo vuodesta 1984

Panostaja Oyj on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana suomalaisia pk-yrityksiä. Panostajan tavoitteena on kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin osaamista ja luoda menestystarinoita.

YHTEISTYÖ KOTISUNIN KANSSA
KotiSunin ja Panostajan yhteistyö alkoi vuonna 2014. Olemme erittäin tyytyväisiä löydettyämme ammattitaitoisen ja luotettavan kumppanin, jonka kanssa voimme rakentaa edellytyksiä nykyisen toiminnan kehittämiseen ja tämän myötä tarjota asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisempaa taloteknistä osaamista. Panostajan toimitusjohtaja Juha Sarsama on myös tyytyväinen yhteistyöhön KotiSunin kanssa.

– Yhtiön hallituksen puheenjohtajana olen seurannut läheltä yhtiön kasvua ja kehittymistä. KotiSunin asiakaslähtöinen tekeminen ja jatkuvan kehittämisen periaate ovat tuoneet erinomaisia tuloksia. Yhtiö on monessa asiassa edelläkävijä ja näiden kahden vuoden aikana olen itsekin oppinut valtavasti siitä, miten asioita viedään määrätietoisesti eteenpäin, asiakastyytyväisyys toiminnan keskiössä.

Tutustu Panostajaan osoitteessa www.panostaja.fi

Toimintaamme tukee oman alansa johtavat tekijät

Uskomme vahvasti yhteistyön voimaan. Yksikään toteuttamamme putkiremontti ei olisi mahdollista ilman oman alansa osaavia huippuosaajia. Jo vuosia olemme voineet luottaa yhteistyökumppaniemme kykyyn vastata tämän päivän taloteknisiin vaatimuksiin tarjoamalla meille alan parhaimmat tuotteet ja työkalut.

Parasta mahdollista eurooppalaista laatua

Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana belgialainen Henco on kasvanut yhdeksi merkittävimmäksi eurooppalaisista yrityksistä laadukkaiden komposiittiputkien ja putkiliittimien valmistajana. Hencon laaja-alainen valikoima tarjoaa turvallisia ja kestäviä vaihtoehtoja kodin lämmitykseen, saniteettitilojen uudistamiseen ja muihin taloteknisiin uudistuksiin. Lue lisää turvallisesta järjestelmästä.

Tilaa kotiisi maksuton kartoituskäynti

Please leave this field empty.
Minua kiinnostaa erityisesti
Minulle sopiva ajankohta